Elämän eliksiiri

kirjoittanut: Jukka Kontkanen

Ei uskoisi, että koneesta voi tulla niin tärkeä minunlaiselleni luonnonystävälle, joka fanaattisuudessani ja entisten aikojen kaipuussani olisin kiihkeimmilläni ollut valmis hävittämään kaikki koneet ja laitteet maailmasta. Jos minulla olisi ollut nappi, jota painamalla olisin voinut sen tehdä, en hetkeäkään olisi epäröinyt.

Nyt minä en painaisi sitä nappia. Jos painaisin, loppuisi siihen myös minun oma elämäni. Terveenä ollessani en tullut ajatelleeksi, että koneet voivat tehdä myös hyvää. Kuinka monen elämä on minun laillani kiinni koneista ja sähköstä? En tiedä, mutta paljon heitä täytyy olla. Paitsi, että pitävät suorastaan yllä elämää, kuten esimerkiksi minun ylipainehengityskoneeni, ne tarjoavat monenlaista parannusta vammaisten elämän laatuun. Puhevammaisille, minulle ja kaltaisilleni, kommunikoinnin mahdollistava tekniikka on suorastaan elämän eliksiiri. Ilman mahdollisuutta kommunikointiin en tuntisi enää eläväni.

Kerron nyt tässä omasta kommunikaattori-tietokoneestani MyTobii P 10:stä. Puhevammaisille on toki tarjolla monenlaisia apuvälineitä ja kommunikaattoreitakin sekä niihin kieliä. Mutta minunlaiselleni, jolla eivät toimi sen paremmin kädet kuin jalatkaan, käyvät vaihtoehdot vähiin. Kun silmät onneksi toimivat, on katseohjaus käytettävissä. Sitäkin on tarjolla useampia tekniikoita, joista tämä minun Mytobiini on käsittääkseni tekniikaltaan huippua. En rasita teitä tekniikan esittelemisellä muuta kuin sen verran, että laitteen ohjaus perustuu infrapunakameroihin, jotka tunnistavat pienimmätkin silmän liikkeet. Kerron sen sijaan yhdestä päivästäni, ja kuinka kommunikaattori osallistuu päivääni.

Perjantai 18. maaliskuuta

Kuva: Tipsu ja palvelija Anne.

On perjantai-aamu. Herään, kun kissa hyppää sänkyyni suoraan Annen (vaimoni) sängystä, kuten se tekee kaikkina muinakin aamuina. Se on merkkinä palvelijalle (Anne), että on aika nousta ja antaa isännälle (kissa) ruokaa. Kun palvelija ei heti nouse, se alkaa nuolla ja repiä jaloillani olevaa kokovillaista vilttiä, kuten se aina tekee, kun on tyytymätön täysihoitolan palveluun. Minua harmittaa. Kissa herätti minut mukavasta unesta, jossa taas kävelin. Ihmettelin unessani taas kerran, kuinka oikein pystyn kävelemään. Nuo ovat nykyisin tyypillisimpiä uniani. Kävelen tai ajan autolla ja ihmettelen, kuinka oikein pystyn niin tekemään.

Kuva: Kaverukset. Takana raskas tiipiireissu.

Uljaskin herää omalta pediltään uunin kupeesta. Se tulee antamaan aamusuukon, eli nuolee kasvojani sen verran kuin maskilta pystyy. Uljas on kohta kymmenvuotias suomenajokoirauros, omia pentujani. Ehdimme käydä useamman vuoden vielä pupujahdissa yhdessä, ennen kuin sairastuin.

Kuva: Anne 16 v. on aina ollut kissaihminen

Uljaksen emäkin oli usein mukana näillä useamman päivän jahtireissuilla, kun asustelimme eräkämpällä itärajan pinnassa. Metsästysalue oli ainakin riittävän suuri; sitä oli lähes 40 000 hehtaaria, valtion maita, keskellä susialuetta. Minulta aina kysyttiin, kuinka uskallan päästää koiran metsään siellä. Vastasin, tietenkin puoliksi leikilläni, että eivät sudet ystävänsä ja puolustajansa koiraa vie. Ja toden totta, ehdin metsästää susialueilla yli 20 vuotta. Yhtään koiraa eivät sudet vieneet. Kaksi ajokoiraani on sen sijaan jäänyt junan alle elämäni aikana. Oli minulla kyllä yksi taikakin, jonka eräs vanha metsämies aikoinaan opetti. Hän sanoi: "Nukuta sie aina koira vieressäs edellinen yö. Sillon ei hukka ota!" En tiedä, oliko kaikki sen ansiota, mutta oli siinä neuvossa oma vinha järkensä. Koiralla ja sudella, joka on tavallaan koiran villi versio - metsän villi koira - on käsittämättömän hyvä hajuaisti. Ajokoirasta sanotaan, että se haistaa jäniksen vielä 12 tuntia jäniksen juostua, ja erottaa ajaessaan eri jänisten hajut. Siihen perustuu, ettei hyvä koira vaihda koskaan ajettavaansa, vaikka liikkeellä olisi useampia jäniksiä. Ei siis ihme, jos ihmisen haju, monta kertaa jäniksen hajua voimakkaampi, säilyy koirassa niin voimakkaana, että se on susilta turvassa. Koirat olivatkin aina innoissaan kämpällä, kun tiesivät pääsevänsä viereeni sänkyyn. Kotona niillä ei ollut asiaa sänkyyn, siitä piti Anne huolen. Minä olisin kyllä päästänyt. Olenhan rakastanut koiria ihan pikku pojasta.

Päästyäni koiran hyväilyistä, vilkaisen syrjäsilmällä kelloa, koska pää ei käänny. Varttia yli seitsemän. Yöhoitaja on siis lähtenyt. En halua vielä häiritä Annea, vaikka arvaan hänen olevan jo hereillä. Siksi kohdistan katseeni kommunikaattorini ruudulle ja herätän nukkuvat infrapunakamerat. Niiden herättäminen vie noin 15 sekuntia yön jäljiltä. Minulla on aina yöllä päällä näppäimistö-tila, jotta voin tarvittaessa pyytää apua nopeasti. Siksi poistun ensin näppäimistö-tilasta, jolloin gridin ohjelmavalikko ilmestyy näkyviin. Valitsen ympäristön hallinnan ja edelleen television hallinnan. Avaan ensin digiboksin, sitten teeveen. Kanavaksi valitsen ykkösen. Kaupalliset kanavat tekisivät konkurssin, jos kaikki katsojat olisivat kaltaisiani. Minä en kaupallisilla kanavilla juuri vieraile. Inhoan mainoksia yli kaiken. Sitäpaitsi kaupalliset kanavat ovat profiloituneet juuri niihin ohjelmatyyppeihin, joita minä inhoan, kuten tosi-teeveehen ja muuhun Hollywoodin hömppään. Mutta minähän olenkin vanha fossiili. Tiedän, että nuoriso on kanssani jyrkästi eri mieltä. Suurennan hieman ääntä, jotta kuulen paremmin, koska suussani lähes aina oleva pöytäimun katetri suhisee. Palaan takaisin näppäimistö-tilaan, jossa yleensä olen aina, kun en käytä konetta mihinkään muuhun. Teeveen avaamiseen meni ehkä toiset 15 sekuntia. Olen lähes yhtä nopea kuin Anne, joskus nopeampikin, koska hänellä menee aikaa kaukosäätimen etsimiseen.

Koska useimmat lukijani eivät varmaan hahmota, kuinka valitsen mitäkin, kerron lyhyesti, kuinka se tapahtuu. Katson vain sitä kohdetta, jonka haluan valita. Kun katson kohdetta, ilmestyy sen päälle läpinäkyvä, myötäpäivään pyörähtävä "kello", jonka koko, väri ja pyörähdysnopeus on säädettävissä. Minulla osoittimen väriksi on valittu punainen ja pyörähdysnopeudeksi 0,8 sekuntia. Pyörähdysnopeus on valittavissa välillä nolla ja viisi sekuntia. Se on toisin sanoen viiveaika, jonka kuluessa kone valitsee kohteen. Olen jo varsin tottunut koneen käyttäjä, joten omani on alle sekunnin. Olen joskus kokeillut jopa 0,5 sekuntia. Se on kuitenkin minullekin liian nopea. Ehdin kyllä siihenkin, mutta virheet lisääntyvät, enkä ehdi käyttää kirjoitustilassa kunnolla sanaennustusta, joka on kuitenkin merkittävä kirjoitusnopeuden lisääjä. Toinen valittavissa oleva osoitin on "kutistuva piste", mutta minä pidän enemmän kellosta. Osoittimen koko on minulla varsin pieni, koska kirjoitan paljon. Mittarina on kuvaruudun alalaidan kirjoituskoneen näppäimistö. Olen säätänyt pisteen niin, että se on hieman pienempi kuin näppäinsymboli.

Kuulen takaani kahinaa. Anne on nousemassa ylös. Kissa sylissäni valpastuu ja ajattelee kissanaivoillaan: "Vihdoinkin se nousee, vaikka minulla on ollut nälkä jo pitkään!" Kissa hyppää sylistäni lattialle ja menee valmiiksi keittiöön kuppinsa eteen odottamaan. Uljas tulee heiluttamaan Annelle piiskahäntäänsä ja antaisi aamusuukonkin, mutta Anne ei välitä koiran suukoista. Hän on enemmän kissaihminen. Minä puolestani toivotan koneellani hyvät huomenet. Käytän siihenkin näppäimistö-tilaa, vaikka olisivat tervehdykset löytyneet "valmiit ilmaukset" -tilastakin. Pyydän Annea laittamaan oikean jalkani koukkuun, ennen kuin lähtee keittiöön.

Tässä koneessa oli ennen puheäänenä hyvin tietokonemainen ääni. Punos-hankkeen ihanan Mirjamin kanssa vaihdoimme tähän bitlips-puheäänen, joka on niin luonnollinen, ettei sitä erota ihmisen äänestä. Yksi vika siinä kuitenkin on. Koirani ei tunnista sitä minun äänekseni. Vaikka kuinka kutsun sitä, se ei reagoi mitenkään. Kissa sen sijaan reagoi. Anne väittääkin, että Tipsu (kissa) on älykkäämpi kuin Uljas. Väitän vastaan: "Ei se siitä johdu vaan siitä, että Uljas on aina ollut minun koirani, ja kuullut minun omaa ääntäni niin paljon, ettei siksi tunnista koneen ääntä minun tuottamakseni. Kissa on sen sijaan niin tyhmä, että on ihan sama, kuka sille puhuu." Olemme käyneet leikkimielistä kiistelyä kissan ja koiran paremmuudesta niin kauan kuin muistan. Kyllä minä tykkään myös kissasta, kunhan kurillani väittelen.

Kun Anne puuhailee keittiössä, minä keskityn sillä aikaa aamun ensimmäisiin uutisiin. Uutisten jälkeen ei aamu-teeveestä tule kiinnostavia aiheita, ei kolmoseltakaan. Kelpuutan myös kolmosen aamu-teeveen, koska pidän Lauri Karhuvaaran tyylistä. Hänellä on "tatsia", innostuneisuutta. Yhden uuden asian noteeraan ykkösen uutisista. Uudella uutistenlukijalla, Tuula Thynellillä, on miellyttävän pehmeä, sensuelli ääni. Eikä naisen ulkonäössäkään ole moittimista.

Koska kummankaan aamu-teeveen aiheet eivät nyt kiinnosta, keskityn taas koneeseeni. Päätän käydä vilkaisemassa sähköpostin. Se käy helposti. Poistuttuani näppäimistö-tilasta, valitsen vain "sähköposti". Olisihan se pitänyt älytä, ei kukaan vielä näin aikaisin postia laittele. Päätän piipahtaa vielä vilkaisemassa Papunetin blogia, olisiko tullut uutta kommenttia. Sinne pääsen valitsemalla "web" ja kun googlen sivu aukeaa, käytän katsetta nopeasti koneen vasemmassa reunassa, jolloin hiiren hallintavalikko ilmestyy kuvaruudulle. Valitsen yksinkertaisen klikkauksen. Sitten ohjaan tietokoneen hiiren katseellani kirjanmerkkeihin, klikkaan sen auki ja edelleen "hallinnoi papunetin blogia", jonka olen tallentanut kirjanmerkkeihin. Ei yhtään uutta kommenttia. Olen vähän pettynyt. Meinaa narsismi ottaa taas kiinni käsipuolesta. Puistelen sen otteesta ajatuksissani irti. Enkö ole vieläkään oppinut läksyäni! Minun ei pitänyt välittää, mitä minusta ajatellaan. Kirjoittaa vain, mitä on tullakseen. Jos joku tykkää, hyvä, jos ei, mitä siitä; me kaikki olemme niin erilaisia.

Tänään on suihkupäivä. Sen kunniaksi päätän kuunnella mielimusiikkiani fadoa. Poistun blogista ja valitsen kirjanmerkeistä radio 365: n. Sieltä valitsen aseman "Estrelas de Portugal", joka soittaa pelkkää fadoa. Siellä soi ensimäiseksi Amalia Rodriquezin "Fontade de deus". Olimme Annen kanssa Portugalissa vuonna -99 juuri samaan aikaan syksyllä, kun Amalia Rodriquez kuoli. Jos emme olisi sattuneet olemaan siellä juuri silloin, emme olisi tulleet tietämään, minkälainen kansallinen idoli Amalia oli. Neljään päivään ei teeveestä tullut kuin Amaliaa käsitteleviä ohjelmia tai hänen Hollywoodin elokuviaan. Samoin lehdet kertoivat monta päivää monen aukeaman juttuja Amaliasta. Hän oli ensimmäinen fadon kansainvälinen supertähti ja Portugalin ylpeys. Hänen tapaansa laulaa on jäljitelty Portugalissa samalla innolla kuin Suomessa Olavi Virtaa, joka sivumennen sanoen on minulle laulaja Numero Yksi Suomessa.

Niin kuluu aamuni fadoa kuunnellen ja sivusilmällä seuraan teeveetä valpastuen aina, kun Tuula Thynell lukee uutisia sensuellilla äänellään. Välillä Anne käy antamassa minulle aamulääkeet pekkiin, samoin jossain välissä ensimmäisen ateriani, 500 grammaa valmisruokaa tiputettuna tippalaskurin kautta suoraan vatsaani. Peg-ruokintaletku asennettiin minulle lähes kolme vuotta sitten silloin, kun pystyin syömään vielä suun kautta. Minä panttasin pekin laittoa turhan pitkään. Olin jo sen verran heikentynyt, että seurauksena oli keuhkokuume ja kuukauden sairaalareissu. Sen neuvon minä tahtoisin antaa kohtalotovereilleni, että ottakaa hyvät ihmiset pekki ajoissa, vielä, kun olette hyvässä kunnossa. Ei nykyaikainen nappipekki haittaa millään tavalla jokapäiväistä elämää. Sen kanssa voi liikkua, saunoa, uida jne. Vaikka pystyisitte syömään vielä vuosikausia suun kautta, ei se nappi siellä vatsassa mitään haittaa. Sekin päivä tulee, jolloin tarvitsette sitä.

Vähän ennen kymmentä saapuu Marja, "miss häkkyräksi" tituleeraamani päivähoitaja, sievä vaaleaverikkö, 22-vuotias lähihoitaja. Hän on se sama, jota isäni yritti kopeloida "hukkajukan tarinassa". Nimitin hänet miss häkkyräksi saatuani joululahjaksi päävispilän, tiedättehän sen, jolla hierotaan päätä. Käytän häpeämättömästi hyväksi tilaani. Kun Anne lähtee Uljaksen kanssa lenkille, pyydän Marjaa "häkkyröimään". Nautiskelen päänahan hieronnasta lähes tunnin. Melkein tuntee, kun endorfiinit ja dopamiinit alkavat virrata päänahan alla. Kun Anne palaa koiran kanssa, hän sytyttää tulen saunan uuniin. Alkaa valmistautuminen suihkuun. Nautin melko kuumasta suihkusta, samoin pesuhuone on melko lämmin, kun saunan ovea pesuhuoneeseen pidetään raollaan. Se on minulle miellyttävää, mutta Annelle ja Marjalle vähän hikistä. Olen monta kertaa sanonut, ettei minulla ole mitään sitä vastaan, jos pesette minut bikineissä tai vaikka alasti. Jostain syystä ehdotukseni ei ole herättänyt vastakaikua, ainakaan vielä.

Suihkun jälkeen minut öljytään kauttaaltaan oliiviöljyllä. Olen aina ollut sitä mieltä, ettei iholle pidä levittää mitään sellaista, mitä ei pysty syömään, koska osa voiteesta imeytyy iholta verenkiertoon. Jos et usko, tee testi. Laita vaikka jotain ihovoidetta pisara ihollesi ja samanlainen pisara pöydälle. Hetken päästä pisara iholta on hävinnyt, kun taas pöydällä pisara on edelleen. Vaikka kaikki imeytynyt ei menekään verenkiertoon, osa menee. Testin jälkeen syö vaikka ruokalusikallinen käyttämääsi ihovoidetta. Jos et pysty syömään, vaihda ihmeessä merkkiä! Minä olen ollut liikkumattomana jo useita vuosia. Kaupungin kotipalvelun hoitajat ihmettelevät välillä, kuinka ihoni on voinut säilyä niin hyvänä. Suurin ansio on varmaan saamani hyvän hoidon, mutta en pidä mahdottomana, että osa kunniasta lankeaa käyttämilleni luonnonmukaisille ihonhoitotuotteille.

Kun on pukeuduttu, pääsen taas koneeni kimppuun. Anne lähtee saunaan, kuten aina suihkupäivinä. Tarkoitukseni on jatkaa blogin kirjoittamista. Pyydän Marjaa keittämään itselleen kahvin. Minä katselisin sillä aikaa sähköpostit läpi. Facebook-viestejä on useampia. Lähetän niihin lyhyet kommentit. Yksi roskapostikin on tullut, sen poistan suoralta kädeltä. Niitä alkoi tulla heti, kun liityin facebookiin. Tosin ei mitenkään häiriöksi asti, koska olen rajoittanut yhteydenpitoni vain kavereihin ja kavereiden kavereihin. Kavereitani ovat kohtalotoverit ja tutut Kankaanpään kuntoutuskeskuksen hoitajat. Kankaanpäässä on tullut vierailtua useasti vuosien saatossa. Yhden uudenkin sähköpostin laitan. Kone ilmoittaa, että osoite on väärä. Tiedän, että jos en poista viestiä, kone yrittäisi aina sähköpostitilassa lähettää viestiä. Minulle tulee hetkellinen blackout ja kysyn Marjalta, kuinka lähettämätön viesti oikein poistetaan. Ennen kuin Marja ehtii vastata, älyän, kuinka tyhmä kysymys oli. En saa sitä kuitenkaan enää vedettyä takaisin. Vaikka Marja neuvoo minua avuliaasti, kuten aina, minua ihan vähän harmittaa oman tyhmyyteni paljastaminen. Siksi rankaisen vaaleaa hoitajaani kertomalla puolituhman blondivitsin. "Tiedätkö, miksi blondi ei pääse Suomen uintimaajoukkueeseen? " Kun Marja ilmoittaa, ettei tiedä, vastaan: "Siksi, että blondi kääntyy aina automaattisesti selälleen, kun pimppi kastuu." "Heh, heh, olipas hauskaa!" Marja tokaisee. Hän on tottunut huumoriini, eikä vähästä säikähdä.

Anne tulee saunasta ja ilmoittaa lähtevänsä yläkertaan kouluttamaan taimiaan. Hän on parantumaton viherpeukalo, puutarhurin tytär Lapista. Käynyt tosin syntymässä Kanadassa. Puutarhakoulunkin Anne kävi nuorena Kempeleessä. Meillä on kaksi kasvihuonetta tilavalla tontillamme, on marjapensaita lähemmäs parikymmentä, yrtti- ja juuresmaita. Kaiken hyvän lisäksi vielä kaupungin vuokrapalstakin läheisellä siirtolapuutarha-alueella. En ymmärrä, kuinka Anne jaksaa, mutta varmaan on niin, että sitä jaksaa, mistä tykkää.

Jäämme taas Marjan kanssa kahden. Pyydän, että lukisimme päivän aviisin, ennen kuin alan kirjoittaa blogia. Sisäsivulla oleva juttu, jossa kerrotaan viikon jalkanarussa kituneesta sudesta, saa minut niin kuohuksiin, että blogin kirjoittaminen saisi tältä päivältä jäädä. Sen sijaan kirjoittaisin sutta puolustavan mielipidekirjoituksen lehteen! Pyhää vihaa uhkuen käyn toimeen. Käytän wordia kirjoittamiseen. En näe enkä kuule mitään, kun kirjoitan. Nyt saavat sudenvihaaja-salametsästäjät kuulla kunniansa! Kun kirjoitus on valmis, huomaan, että kello on melkein kuusi. Marja on lähtenyt ajat sitten, ja Anne on juottanut minulle iltapäivällä kahvit ja syöttänyt. En ole huomannut mitään ympärilläni. Minulla on aina ollut uskomaton keskittymiskyky. Siitä on kuitenkin seurauksena, etten pysty tekemään kuin yhtä asiaa kerrallaan. Minulle on aina ollut suuri ihmetyksen aihe, kuinka Anne pystyy tekemään kolmeakin työtä samaan aikaan. Laitan bitlipsin päälle ja annan Annen kuunnella kirjoittamani tekstin. Kun vastaväitteitä eikä kritiikkiä kuulu, lähetän tekstin Karjalaiseen. Epäilen tosin jo viestiä lähettäessäni, ettei sitä julkaista ainakaan sensuroimatta pahimpia kohtia. Sen verran kuuma peruna susiasia on täällä susirajalla. ("Suden puolesta" -teksti on julkaistu sanomalehti Karjalaisessa 28.3.2010).

Ilta kuluu teeveetä katsellen. Puoli yhdeksältä tulee kaupungin kotipalvelun lähihoitaja. Yhdessä Annen kanssa he laittavat minut yöpuulle. Teeveen katselun lomassa vierailen vielä papunetissä, ja totean, että uusia kommentteja on tullut. Pari sähköpostiviestiä pitää vielä lähettää ennen kuin jätän koneen rauhaan. Yhdeltätoista tulee yöhoitaja. Minä olen kuitenkin niin väsynyt, että nukahdan kohta hänen saavuttuaan. Herään puoli kahdelta, kun oikea kantapää on puutunut. Kutsun Minnan koneeni avulla olohuoneesta, jossa tämä istuu katselemassa maksuteeveetä. Pyydän laittamaan koukussa olevan oikean jalkani suoraksi ja vasemman koukkuun. Nukahdan melkein heti uudestaan. Herään seuraavan kerran puoli seitsemän. Pyydän vaihtamaan vielä jalat ja nukahdan taas.
Katso video Katseohjaus ja etätulkkaus Honkalampisäätiön Punos-sivuilla (www.hls-video.fi).