Kuluvana kuukautena oli ensimmäinen maailmanlaajuinen CP-päivä. Lähes
viikoittain on jokin teemapäivä, jolloin teemaa nostetaan esiin. On
kiinnostavaa tietää teemoihin liittyvistä asioista esimerkiksi
erilaisista vammaryhmistä katsottuna.
Lokakuun alussa (06.10.)
vietetään kansainvälistä puhevammaisten päivää, ja Suomessa myös
puhevammaisten viikkoa, jolloin herätellään pohtimaan, miten sanoisit,
jos et voisi puhua. Joulukuun alussa (03.12.) puolestaan vietetään
kansainvälistä vammaisten päivää, jolloin muun muassa muistutetaan
vammaisten henkilöiden oikeuksista. Juhlapuheissa tähdennetään sitä,
miten tärkeää on vammaisille kansalaisille saada osallistua
yhteiskunnalliseen toimintaan.
On tietenkin hyvä viettää edellä
mainittuja päiviä. Mutta voinee miettiä, onko kyseisillä päivillä
merkitystä meille tavallisille vammaisille henkilöille. Vaikka silloin
tilaisuuksissa tuodaan esille vammaisuuteen liittyvä problematiikka,
mielestäni ne asiat ovat meille jokapäiväistä: Joudumme painiskelemaan
kyseisten ongelmien parissa ja löytämään sopivia ratkaisuja, jotta
arkielämämme sujui edes jotenkuten.
Edellä mainittujen seikkojen
perusteella Sinulle, blogini lukija, on selvinnyt, että olen
henkilökohtaisesti montaa mieltä eri teemapäivien viettämisestä:
Toisaalta koen niiden jakavan tietoutta etenkin heille, joille
vammaisuus on vieras käsite. Toisaalta mielestäni vammaisille meille
kansalaisille teemapäivien viettämisestä ei aina välttämättä ole hyötyä
käytännön elämässämme.
Olen monesti miettinyt seuraavaa: Naisten
päivänä olen saanut kukkia, koska olen nainen. Mutta kertaakaan en ole
saanut kukkia vammaisten päivänä vammani vuoksi. Toki ymmärrän, että
osalle vammaisista henkilöistä vammaisuus on arka ja surullinen asia,
josta ei iloita. Toisaalta itse lukeudun niihin, joilla vamma on aina
ollut kanssakumppanina. Haluan iloita siitä ja joskus juhlistaakin sen
olemassa oloa.
Santra
Lue koko kirjoitus
