Vuosi vierähti Maijan perheen elämässä nopeasti. Ekaluokkalaisen syksy viime vuonna oli rankka, pajon rankempi kuin mitä kukaan meistä olisi voinut arvatakaan. Oppimista ja jännityksen paikkoja oli useita, tarjottimen kantamisesta ruokasalissa kynätöihin luokassa. Huonokuuloisten luokassa hyväkuuloinen Maija on kärsinyt melusta ja toisaalta, viittomat ovat olleet riittämättömät kertomaan viittoville koulukavereille tarinoita omasta elämästä. Kaikesta on selvitty ja paljon uutta on opittu. Äidin näkökulmasta on ollut surullista nähdä, ettei sitä omaa ystävää ole vieläkään oikein löytynyt. Uskon silti, että sen aika on vielä edessä. Kevään myötä koulurutiinit alkoivat sujua ja häämöttävä kesäloma kihelmöi vatsanpohjassa. Lomalla huippuhetket löytyivät mummolan reissuista ja uimisesta, sekä kolmesta mielikuvitushevosesta (Drulla, Emma ja Safir), jotka reissasivat koko loman ajan mukanamme. Maija jaksoi muistuttaa isää kerta toisensa jälkeen, että kun on hevosia peräkärryssä, saa ajaa vian 80 km/h!
Syksyn tullen paneudumme uudestaan talvella saadun kannettavan tietokoneen Taike-taulustoon ja sen puheohjelmaan. Ehkä tästä tulee Maijan avain avoimeen maailmaan, jossa voi kertoa asioita ja tarinoitaan myös niille ihmisille, jotka eivät viito, saati tiedä Maijan omia murreviittomia. Kesällä tavujen ja sanojen tapailu on lisääntynyt hurjasti ja se auttaa tarinoiden ymmärtämisessä jo paljon.
Maija ei ole kyllä lannistunut siitä, etteivät kaikki aina ymmärrä, vaan aloittaa edelleen keskustelun muitta mutkitta bussissa istuvan tädin tai hiekkalaatikolla leikkivän lapsen kanssa. Motivaatio on edelleen kohdillaan, nyt meidän lähipiirin tulee vain tukea niin puhetta kuin viittomia ja tietokoneen käyttöä.
