Kuluvana kuukautena oli ensimmäinen maailmanlaajuinen CP-päivä. Lähes
viikoittain on jokin teemapäivä, jolloin teemaa nostetaan esiin. On
kiinnostavaa tietää teemoihin liittyvistä asioista esimerkiksi
erilaisista vammaryhmistä katsottuna.
Lokakuun alussa (06.10.)
vietetään kansainvälistä puhevammaisten päivää, ja Suomessa myös
puhevammaisten viikkoa, jolloin herätellään pohtimaan, miten sanoisit,
jos et voisi puhua. Joulukuun alussa (03.12.) puolestaan vietetään
kansainvälistä vammaisten päivää, jolloin muun muassa muistutetaan
vammaisten henkilöiden oikeuksista. Juhlapuheissa tähdennetään sitä,
miten tärkeää on vammaisille kansalaisille saada osallistua
yhteiskunnalliseen toimintaan.
On tietenkin hyvä viettää edellä
mainittuja päiviä. Mutta voinee miettiä, onko kyseisillä päivillä
merkitystä meille tavallisille vammaisille henkilöille. Vaikka silloin
tilaisuuksissa tuodaan esille vammaisuuteen liittyvä problematiikka,
mielestäni ne asiat ovat meille jokapäiväistä: Joudumme painiskelemaan
kyseisten ongelmien parissa ja löytämään sopivia ratkaisuja, jotta
arkielämämme sujui edes jotenkuten.
Edellä mainittujen seikkojen
perusteella Sinulle, blogini lukija, on selvinnyt, että olen
henkilökohtaisesti montaa mieltä eri teemapäivien viettämisestä:
Toisaalta koen niiden jakavan tietoutta etenkin heille, joille
vammaisuus on vieras käsite. Toisaalta mielestäni vammaisille meille
kansalaisille teemapäivien viettämisestä ei aina välttämättä ole hyötyä
käytännön elämässämme.
Olen monesti miettinyt seuraavaa: Naisten
päivänä olen saanut kukkia, koska olen nainen. Mutta kertaakaan en ole
saanut kukkia vammaisten päivänä vammani vuoksi. Toki ymmärrän, että
osalle vammaisista henkilöistä vammaisuus on arka ja surullinen asia,
josta ei iloita. Toisaalta itse lukeudun niihin, joilla vamma on aina
ollut kanssakumppanina. Haluan iloita siitä ja joskus juhlistaakin sen
olemassa oloa.
Santra
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mielenkiintoinen kirjoitus, ja osin kaksitahoisiakin ajatuksia herättävä. Olen itse kahden vammaisen lapsen äiti ja mielelläni olen tietoinen eri vammaisten päivistä. Sitä mielestäni voi todella "juhlia". Mitä tämä juhla sitten on? Se ei ole ylimääräistä karkkipäivää, kakun tekoa tai lelukaupassa käyntiä. Se on enemmänkin pulman pohtimista, sen hyväksymisprosessin eteenpäinvientiä ja toisaalta se antaa mahdollisuuden myös surutyölle siinä missä ilollekin. Ilo syntyy siitä, että omaa lastani muistetan edes jossakin tai jollakin taholla.
VastaaPoistaOlen nyttemmin myös "osin vammainen" sairastuttuani vakavasti vuosi sitten. Tiedän miltä tuntuu kun sanat katoavat, lapseni opettaa minut uudelleen viittomaan ja olenkin se autettavampi osapuoli.
Mietinkin kovasti mitä tämä tuleva puhevammaisten viikko ja sen huipentuma, 6.10 tuo minulle?
Se tuo mahdollisuuden vaikuttaa asioihin omalla tavallani, jotta tulevilla sukupolvilla voisi ehkö mahdollisesti jos hyvin käy ( huomaa moni jossittelu) saada oma äänensä kuuluville paremmin, niilläkin joilla ei ole ääntä tai sanoja.
Se tuo minulle myös tietyn ajan vuodessa, jolloin voin ainakin hetken olla kiitollinen, että olen toipumassa, ainakin luultavasti ja ainakin ehkä osin ja ainakin ehkä joksikin aikaa. Taas monta ehdollista muotoa, eli epävarmuudenkin keskellä otan asian "vuosi kerrallaan" ja jatkossa tiedän milloin vietetään puhevammaisten päivää/viikkoa.
Tämä tapahtuma on monella paikkakunnalla ja se on todella hienoa. Oma ehdotukseni olisi se, että Papunettiin kerättäisiin eri "vammaispäivät" omaan paikkaansa ja näiden ympärille luotaisiin siihen liittyvää erilaista materiaalia. Samaan paikkaan voisi laittaa naistenpäivän, viattomien lasten päivän, äitienpäivän, isänpäivän jne. Näin saataisiin koko vuoden juhlapäivät hienoon luettelomaiseen muotoon järjestyksessä ja kukin löytäisi ehkä niistä itselle sopivan.
Puhevammaisten viikon jälkeen perheessämme keskitytään vainajien muistopäivään. Julhapäivä sekin, kaikessa karmeudessaan. Lapset leikkivät Halloweenjuttuja, mutta muistelemmme myös poisnukkuneita sukulaisia. Tänä vuonna ihan uudella tavalla, meitä hyvin koskettavalla. Tämä päiväei kosketa kaikkia niin paljon, mutta uskon monen blogilaisen tai lukijan muistavan esim. alias Hukkajukan tarinaa tällöin.
Joillakin ihmisillä on joillekin päiville hyvinkin tärkeitä merkityksiä, joillakin taas päivät soljuvat toisest toiseen ilman sen suurempaa glamouria.
Naistenpäivä hmmm... en muuten ole saanut kukkasia koskaan. TÄYTYYPÄ OTTAA KOTONA PUHEEKSI JA VIITTOA VARMUUDEKSI !!!! Kiitos hyvästä vinkistä.
Mietin vielä, että olisiko kuitenkin joku sopiva päivä jolloin voisit viettää omaa päivääsi? Niin, että sillä olisi jokin positiivinen ja sopiva merkitys. Ajattelisin,että näiden päivien tulo kansan tietoisuuteen avaa silmiä ja jatkossa vammaisten on helpompi ehkä olla. Toivotaan ainakin.
Hannele